perjantai 31. elokuuta 2007

Tukijoita ja vapaaehtoisia kaivataan

Tervehdys toimistolta!

Estelle on saanut Merenkulkulaitoksen viranomaisilta luvan jatkaa matkaa Kielin kanavasta, joten suunnitelluista aikatauluista Newcastlen vierailun suhteen emme (todennäköisesti) joudu tinkimään.

Kuten tästäkin episodista – onneksi lopulta melko harmittomasta – voi päätellä, laivan liikuttamiseen ja tällaisten tiedotushankkeiden pyörittämiseen liittyy kaikenlaista yllättävää. Iloista ja innostavaa, useinkin, mutta myös erilaisia kulueriä. Siksipä nyt mainostamme mahdollisuutta tukea Estellen toimintaa.

Talkoot ja muu vapaaehtoistyö ovat osa toimintamme ydintä, ja vaikka laiva purjehtiikin nyt kaukana, voi toimintaan osallistua maissa. Etenkin graafista suunnittelua ja taitto-ohjelmia tunteville on taas hommia tiedossa, kun ryhdymme suunnittelemaan syksyn ja talven mittaan toteutattavien kouluvierailujen materiaaleja. Muutakin suunnittelua ja tekemistä mm. tukituotteidemme suhteen riittää.

Vapaaehtoisia kouluissa vierailijoita tullaan metsästämään vielä enemmän tässä syksyn mittaan, mutta jo nyt kannattaa miettiä, löytyisikö innostusta moiseen. Koulutusta ja opastusta teemoihin & materiaalien käyttöön tullaan tarjoamaan, joten kummoista ennakkotietoa ei tarvita eikä asioita tarvitse ihmetellä yksin.

Laivallakin on vielä loppukiertueella tilaa vapaaehtoisille, joten ilmoittautukaa rohkeasti mukaan vaan!

Jos aika on tiukalla, voi toimintaamme tukea myös rahalahjoituksin. (Noh, saa sitä rahaa antaa, vaikka aikaa olisikin...)


Uusi Tuuli ry:n keräystilin numero on 430922-2132688 (Liedon Säästöpankki).

Ja tiedoksi lakeja ja pykäliä kunnioittaen sellainenkin, että Etelä-Suomen lääninhallitus on myöntänyt Uusi Tuuli ry:lle rahankeräysluvan nro ESLH-2007-01471/Tu-52 ajalle 13.3.2007 – 4.3.2009.

Varat käytetään talkoolaisten kuluihin, yhdistyksen periaatteiden mukaiseen kansainvälisyyskasvatukseen sekä ympäristökasvatukseen.


Eli niin. Kiitoksia kaikille toimintaamme osallistuville ja sitä tukeville. Tai asiaa edes harkitseville :)